Poikien 'keräily'autot hyvään säilytykseen ja näyttävästi !

Monesti nämä autot esim. 1:18 vievät hurjasti hyllytilaa, vaikka niitä ei vielä olisi montaakaan.

Idea, jonka kerron, sopii kuitenkin pienemmillekin autoille, mutta ainakin näissä pojan huone saa aivan uudenlaisen ilmeen ja hyllytilat jää muuhun käyttöön.

Maalaa autotie kulkemaan 'bordimaisesti' huoneeseen. Autotiessä voi luonnollisesti olla risteyksiä. Itse olen maalannut parkkipaikan kirjoituspöydän yläpuolelle. Kyseinen parkkipaikka toimii myös liitutauluna tärkeille muistiasioille, koska se on maalattu liitutaulumaalilla.

Autotien eri kohtiin olen laittanut ruuveja (2/auto) auton rengasakselin kohtaan. Kustakin autosta voi luonnollisesti katsoa, mistä kohtaa jää parhaiten kiinni. Ruuvit olen jättänyt n. 2 cm 'ulos seinästä' , jotta ripustaminen onnistuu.

Huomioithan autojen asettamisessa, että konepellit / ovet eivät välttämättä pysy kiinni - riippuen auton asennosta. Pieni sinitarran palanen hoitaa sen asian.

Anteeksi kuvan huono laatu. Tie on vähän jo kärsinyt, on jo useita vuosia vanha. Ainakin kylässä kävijät ovat pitäneet ideaa hyvänä ja toimivana.

 

NIKSI - BRUNNI Viinipulloteline hyvään hyötykäyttöön

Isot tuopit ovat hankalia säilyttää. Vievät kaapissa runsaasti tilaa ja niitä kuitenkin käytetään vähemmässä määrin. Itse olen hankkinut näille Ikeasta metalisen viinipullotelineen. Viinipullotelineessä nuo isot tuopit säilyvät erittäin hyvin. Ja ovat ihan mukavan näköisiäkin. Laitan kuvan myöhemmin.

 

 

NIKSI - BRUNNI Viinilasiteline toisenlaiseen käyttöön

Olen laittanut viinilasitelineeseen (sekin hankittu Ikeasta), joka on metalinen, isot kahvituopit roikkumaan. Yhteen telineeseen saan mahtumaan hyvin 8 tuoppia. On toimiva ja mukavan näköinen. Laitan kuvan myöhemmin.

 

NIKSI - BRUNNI Metalinen pannunalusta toiseen käyttöön

Minulla on vanha puuhella. Kylmillä ilmoilla siinä on mukava polttaa puita ja siten lämmitää kotia ja luoda näin ihana lämpöinen kotoinen tunnelma. Samassa yhteydessä hellan päällä on fiksua laittaa ruokaa. Monesti itse olen törmännyt tilanteeseen, että uuni on kovin kuuma, koska ulkona on kylmä ja ruokaa mm. jouluruokaa olisi ihana pitää lämpöisenä siinä hellan päällä. Näin ruoka palaisi pohjaan. Olen laittanut hellan päälle taas kerran Ikeasta ostetun metallisen 'pannunalustan' tms. n. 30cmx50cm kooltaan. Tämän ritilän ollessa välissä, ruoka-astia voi hyvinkin olla kuumankin uunin päällä niin, ettei ruoka pala pohjaan.

 

Toisenlainen lumiukko

Kokeilkaapa joku kerta tehdä lumiukko seuraavasti. Hankitte ohutta kanaverkkoa. Muotoilette siitä lumiukon. Laitatte sen seisomaan pihamaalla ja odotatte lumisadetta. Lumiukko syntyy kuin itsestään. Eikä haittaa vaikka välillä olisi lämmintä ja lumiukko sulaisi. Seuraava lumisade tuo sen taas esille hetkessä. Liitän kuvan myöhemmin.

 

Pölyimuriharjasten puhdistaminen

Pölynimuri tuntuu keräävän todella paljon hiuksia ja pölyä noihin pienen pieniin suulakkeen harjaksiin. Suurimmat saa helposti käsinkin pois ja puhdistettua. Mutta aikaa myöten harjas kerää tuota nukkaa enemmän. Itse puhdistan sen sellaisella sipulin rengas leikkurilla - tai aputyökalulla.  Se on kuin sellainen pitkä ja teräväpiikkinen kampa, jossa on n. 20 piikkiä. Tarkoitushan on ottaa sipuli näiden piikkien varaan ja veitsellä leikata kustakin välistä - jolloin renkaat syntyvät helposti. Tämä työkalu on nyt imurinharjaksen puhdistaja. Tarpeeksi teräväpiikkinen ja piikit tarpeeksi harvassa.

 

 LEGO :jen kerääminen on joskus työlästä

Lapset rakentavat mielellään LEGOilla, mutta niiden kerääminen takaisin laatikkoon onkin sitten vaikeampi asia - varsinkin, jos LEGOissa on paljon pienen pieniä osia.

Seuraavalla idealla ainakin kerääminen on helppoa ja nopeata.

Levitä lattialle esim. valkoinen lakana. Kaada LEGOt keskelle lakanaa. Siinä lasten on sitten mukava rakentaa. Eikä haittaa vaikka niitä siinä vähän levittäisikin. Kun leikki on loppu, niin otetaan vaan lakanoiden kulmista kiinni ja nostetaan koko pussukka LEGO laatikkoon.

Seuraavalla kerralla, kun taas rakentaminen alkaa, niiin nostetaan laatikosta tuo lakanapussukka, jonka sisällä LEGOt on, lattialle. Levitetään lakana nätisti ja näin LEGOt ovat taas valmiina käytettäväksi.

 

Lasten puinen palapeli magneettiseksi

Lasten puinen palapeli on hauska muuttaa magneettiseksi. Jokaisen palan taakse liimataan pieni litteä magneetti. Jos jaksaa nähdä vaivaa, niin näille magneeteille voi vielä tehdä pienen kolon, jotta magneetti uppoutuu palaan. Näin lapsi voi keittiössä puuhastella hauskasti palapelin kanssa samalla, kun vanhempi laittaa esim. ruokaa. Palapelin palat ovat ihan hauskan näköisiä magneetteja jo sellaisenaankin.

 

 

Toisenlainen joulukalenteri - magneettinen joulukalenteri

Laita 24 tulitikkulaatikkoon magneetit taakse. 24 päivän laatikko voisi olla isompi tulitikkurasia. Liimaa etupuolelle sopivia jouluisia kuvia ja luonnollisesti näihin päiväykset. Kunkin laatikon sisään sitten pienoiset yllätykset kullekin päivälle. Näin saat hauskan jääkaappi joulukalenterin.

Rasian kuva kannattaa ehkä asettaa vaakatasoon, jotta tuo luukku ei sitten tipahda itsekseen lattialle.

 

Imurin putkeen jumittunut roska/lelu

Ajoittain törmään tilanteeseen, kun pitkään imurinputkeen on jumittunut jotain ylimääräistä sinne kuulumatonta. Pitkään kotoa etsin esinettä, joka olisi tarpeeksi kapea ja pitkä, jotta tuon ongelman saisin työnnettyä putkesta pois. Ratkaisu oli lähempänä kuin arvasinkaan. Eteisessä seisoi pari sauvakävelyyn tarkoitettua sauvaa. Poistettuani sauvan päästä tuon leveälierisen kumipään, niin sauva toimi hyvin putken puhdistuksessa. :)

 

Postilaatikkoon informaatio postin saapumisesta

Postilaatikkoon voi laittaa roikkumaan heijastimen. Sellainen pehmeä muovinen mainosheijastin käy hyvin. Aseta kuitenkin itse heijastin postilaatikon luukun väliin. Kun posti saapuu, niin luukku avataan, jolloin heijastin tippuu roikkumaan narunsa varaan. Näin sitten heijastimen roikkuessa tietää, että postia on postilaatikossa. Hakiessasi postin, laita heijastin takaisin luukun väliin. Idea toimii varsinkin, jos postilaatikko on kauempana, mutta kuitenkin näköetäisyydellä.

 

Joulukuusi ei tiputa havuja

Eräänä Jouluna kuusemme jäi vahingossa ilman vettä. Huomasimme, että kuusi ei tiputtanut havuja ollenkaan samaa tahtiin kuin niinä vuosina, kun oli saanut vettä. Jopa kuusen uloskannon aikana havut pysyivät hyvin tiukasti kuusessa. Kuusi oli mielestäni säilyttänyt vihreytensä erittäin hyvin. Aikaisempina Jouluina viimeistään kuusen uloskantohetkellä oli melkoisesti havuja lattialla. Nykyään meille kannetut kuuset saavat olla ilman vettä. Hyvin säilyy reilusti uuden vuoden yli eikä tiputa havuja. Kuusi seistä töröttää sitten vielä jonkun aikaa ulkona ja havut edelleen tallella.

Lavuaarin tai pesualtaan viemäri tukossa

Varsinkin keittiön lavuaariin tai lähinnä putkistoon saattaa jäädä ruuan jätettä siten että menee tukkoon. Tuollainen verhojen ns. verhovaijeri on äärimmäisen hyvä - riittävän taipuista ja kuitenkin sopivan jäykkä. Työntämällä verhovaijeria hiljalleen tuonne viemäriin, niin tukos lähtee pois. Verhovaijeria saatetaan käyttää pikkuikkunoiden, mökkien ja ulkovessojen pikkuikkunoissa, joihin ei esim. kunnon verhotankoa kannata edes laittaa.