Brunnin taidegalleria

Viimeisin maalaus lisätty 18.5.2011

Tälle sivulle tulen laittamaan esille maalauksiani. Kaikki maalaukseni perustuvat vanhaan puristimeen, jolla koulussa suoristettiin mm. syksyisiä puun lehtiä. Puristimen - neutraalin esineen avulla yritän kuvata erilaisia tunnetiloja. Olen aina pitänyt tuosta puristimesta - aivan mahtava esine, joka tuntuu herättävän paljon erilaisia ajatuksia. Toivon, että joskus vielä löydän tuollaisen puristimen itselleni. Laitan myös teoksiin lyhykäisen tarinan, mitä tunnetta olen halunnut puristimen avulla kuvata.

Seuraavaksi haasteeksi otan tunteen : Täydellinen

Täydellisellä haluan kuvata sitä tunnetta, kun ihminen on tyytyväinen itseensä vikoineen päivineen. On sinut itsensä kanssa.

Ensimmäinen tauluni:  Tuska

Tuntuu, että sydän puristuu ja halkeaa. On paha olla. Tuntuu, että on pakko huokaista.

 

Intohimo

Puristimen puun osat ovat kosteudesta turvonneet. Intohimossa tulee tietoiseksi omista eroottisista alueistaan. Ne tuntuu heräävän ja ottavan vallan.

 

Viha

Vihaisena tuntuu, että voisi vaikka hajoittaa tavaroita. Viha ottaa vallan ja hallitsee. Ihminen saattaa vihaisena tehdä asioita, joita katuu myöhemmin.

 

Levottomuus

Tuntuu, ettei voi olla paikoillaan. On pakko liikkua saamatta mitään aikaiseksi eikä pysty keskittymään.

Ero, Sydän hajoaa

Erossa sydän tuntuu hajoavan. Ei pysty näkemään tulevaisuuteen. On kuin olisi tyhjän päällä.

Maalauksessa olevat puun palaset eivät alun alkaenkaan 'sovi yhteen', näin ollen erokin oli odotettavissa. Yhteenkuuluvuutta ei ollut nähtävissä.

Kun erosta alkaa selvitä, niin silloin ihminen herää ympäristöönsä - huomaa, kuinka kevään kukat alkavat tulla esille, linnun laulun, lasten naurun jne.

Rakkaus

Haluaa kietoutua toisen lähelle. Rakastuneet tuntuvat olevan yhtä kokonaisuutta. Toisen ollessa edes vähän kauempana tuntuu, että on kova ikävä. Rakkaus on myös kovin herkästi haavoittuvaista. Sitä kuvaa taulun rapistuminen.

Ilo, Onnellisuus

Sisäinen ilo ja onnellisuus näkyy. Sitä voi tuntea onnistuessaan jossain asiassa. Saatuaan erityistä huomioita esim. vastakkaiselta sukupuolelta. Saatuaan tietää, että on raskaana. Kuvassa erityisesti kuvattuna tilanne, kun on saanut juuri kuulla olevansa raskaana. Haluaisi kuuluttaa sen kaikelle kansalle, mutta pitää sen vielä muilta salassa. Se kuitenkin näkyy. - enkä tarkoita vatsaa, vaan sisäistä iloa !

 

Ahdistus

Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Käytettävissä oleva tila on liian pieni. Puristaa eikä saa hengitettyä. Ahdistus valtaa mielen eikä pysty ajattelemaan.

 

Vapaus - vapaa kuin taivaan lintu

Pääsee tekemään päätöksiä asioiden ja elämänsä suhteen. Vapaus tuo mukanaan myös vastuuta.

 

Pelko

Pelko liittyy usein pimeään. Haluaa käpertyä peiton alle ja 'pistää pää piiloon'. Haluaisi laittaa valot päälle.

Ylpeys

Kuuluu olla ylpeä saavutuksistaan ja osaamisestaan - kuka sen kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse. 'Rinta rottingilla'

 Ylpeys voi olla myös pahasta esim. ihmissuhteissa. Maalaukseni esittää positiivistä ylpeyttä.

 

Näytteleminen, esittää muuta kuin on.

Eri tilanteissa ihminen saattaa esittää muille muuta kuin mitä todellisuudessa on. Mielestäni on vaikea kuvata sanalla sitä tunnetilaa - millä nimellä sitä kutsuisi. Valehteleminen on myös esittämistä. Se onnistuu hyvin tai hyvin huonosti. Näyttelijät ovat saaneet siitä itselleen työn tai ammatin. Ihminen itse sisimmässään kuitenkin tietää, milloin ns. esittää toisille mitä erilaisimmissa tilanteissa. Jotkut tosin väittävät, että esittämisestä voi tulla itse elämä - eikä esittäjä itse edes tiedosta enää asiaa - elää ns. valheissa.Toisinaan ympärillä olevat ihmiset tunnistavat, että nyt kyseinen henkilö ei ole oma itsensä ja luonnollisesti näyttelijöiden osalta tiedetään. Tämä teokseni esittää toista kuin oikeasti on - esittää lasista tehtyä, mutta oikeasti onkin jotain muuta.

 

 

 Masentunut, väsynyt, kevätväsymys tai tuntee itsensä vanhaksi

Tuntuu ettei jaksa. Ei jaksa innostua asioista. Pää painuu ja sitä on tuettava. Väri muuttuu harmaaksi - veri ei kierrä - tuntee itsensä vanhaksi tai on jo vanha.

Kateus

Kateudesta vihreä - joten työstin taustaa vihreäksi. Punaista mukana, koska usein tunne on hallitsematon.  Kateellisuus on ärsyttävää, joten tämän takia taustakin on 'ärsyttävä¨'    Osa on kateellisia, mutta ei tuo sitä millään tavalla esille. Osa kateellisista tuo esille jonkin huomautuksen tai muuten vähättelevän ilmeen tai kommentin. Osa heittää siitä huulta - hitsi, että oon kade, aivan ihana.....   Osa porukasta osaa nauttia ja saada energiaa toisen onnesta yms. Kateus on kaikella tavalla ihmistä syövää ja energiaa kuluttavaa. Monesti kohde ei edes tiedä, että hänestä ollaan kateellisia. Kateellinen saattaa tämän jälkeen tuntea itsensä entistä 'huonommaksi'.

Anteeksi, kuva on hieman epätarkka, lisään paremman version myöhemmin. 

 

Mustasukkaisuus

Mustasukkaisuus on voimakas ja hallitsematon tunne. Mustasukkaisena saattaa tehdä asioita, joita katuu myöhemmin. Mustasukkaisuus voi mennä jopa äärimmilleen asti, jolloin puhutaan jo sairaudesta. Tällöin mustasukkainen saattaa turvautua väkivaltaan ja jopa tappaa. Lievä mustasukkaisuus saattaa olla jopa hyvästä. Se saattaa toimia virikkeenä siten, että huomioi entistä enemmän rakastaan. Sukka on todellisuudessa mustempi varsinaisessa taulussa.

.

Epätodellinen olo

Epätodellinen olo voi syntyä lääkkeistä, alkoholista tai huumeista. Epätodellinen olo voi yhtälailla olla sairauden mm. hermoston sairauksien aiheuttama tunnetila - puutumista, palamisen tunnetta.

Puupuristin on kuvattu epätodellisessa asennossa, epätodellisissa mittasuhteissa ja epätodellisena näkymänä. Tuli kuvastaa mm. hermoston antamaa harhauttavaa tunnetta - poltetta.

Turvallinen ja luottavainen olo

Turvallinen ja luottavainen olo alkaa lapsella jo ensi hetkistä syntymän jälkeen ollessaan vanhempiensa sylissä. Lapsen kasvaessa ohjeet ja neuvot vahvistavat turvallisuuden tunnetta. Myöhemmin nuorena annettavat neuvot ja rajat ovat turvallisuuden tunnetta luomassa. Lapsen kasvaessa nuoreksi aikuiseksi aikaisemmin annetut ohjeet ja neuvot ovat turvaamassa nuoren valintoja elämässä.  Nuoren itsenäistyessä ja kasvaessa nuoreksi aikuiseksi vanhemmat luottavat,  että nuori osaa tehdä itsenäisesti oikeita päätöksiä elämänsä suhteen.  Jos vanhemmat huomaavat, että nuoren valinnat eivät ole hänen elämälleen hyväksi, niin vanhempien puuttuminen asiaan on völittämistä ja suojelemista. Lasten tullessa aikuiseksi, pitää vanhempien osata irroittaa otteensa ja antaa aikuisten lastensa elää omaa elämäänsä. Lapset ovat vain lainaa. 

Tuntee itsensä tarpeettomaksi / turhaksi

Itsensä voi tuntea tarpeettomaksi erilaisissa elämän tilanteissa  esimerkiksi irtisanominen, eläkkeelle jääminen, lapset lähtevät pois kotoa. Jokainen tällainen tilanne on muutos elämässä, joka voi tuoda tullessaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Elämä on täynnä erilaisia elämän vaiheita. Aina kannattaa uskaltaa ottaa askel uuteen vaiheeseen. Tauluni kuvastaa yhtälailla äsken saamaani sakkoa - tarpeeton, turha :(

Ikävä, kaipuu

Jo laulun sanoissa sanotaan - Ihmisen ikävä toisen luo. Olen yrittänyt kuvata tilannetta, jossa esim. läheisten tavatessa vankilaolosuhteissa. Kumpikin istuu vastapäätä ja heidän välillään on lasi. Molemmat laittavat kätensä lasia vasten ja haluavat näin viestittää ikävänsä ja kaipuunsa toisilleen. Taulut ovat isoja ja tulevat somistamaan olohuoneemme sohvan taustaa.

Burn out - palaa loppuun

Ihminen palaa loppuun, jos ei kovilta työrupeamiltaan muista välillä levätä ja ottaa rennosti myös henkisesti. Elimistö ei yksinkertaisesti vaan silloin enää jaksa. Monesti juuri tunnolliset ihmiset joutuvat tilanteenseen, että antavat kaikkensa ja vähän liikaakin. Muistakaa lepo ja mielen virikkeet :)

Juhlallinen tunne

Juhlallinen tunne syntyy jo juhlia suunnitellessa, valmistautuessa ja laittautuessa. Juhlissa itsessään voi kuitenkin joissain tilanteissa tuntea, ettei ole yhtään juhlatuulella :( 

Kiero, huijari tai petoksen tekijä

Tunne joka käväisee mielessä (jos yleensäkään käväisee) hetkellä, jolloin toimii kierosti, väärin, huijaa tai tekee jopa petoksen.

Läheisyys

Ihminen kaipaa läheisyyttä ja kosketusta toiseen ihmiseen. Olen kuvannut puristimet perinteisessä 'lusikka' asennossa, jossa monet jopa nukkuvat.